Vesistömatkailun suosio kasvaa, retkisatamat ovat vilkkaassa käytössä Päijänteellä

Pidä Saaristo Siistinä ry:n Päijänteen retkisatamien huoltokausi on päättynyt ja huoltoalus M/S Roopetar on nostettu talviteloilleen. Kesään kuului retkisatamien perushuoltoa ja kunnostusta sekä kesätapahtumia.

Päijänteen Virkistysalueyhdistyksen retkisatamissa Päijänteellä kävi tänäkin kesänä paljon retkeilijöitä. Pandemian vauhdittama kotimaan matkailun kasvu näkyy retkisatamissa lisääntyneinä jätemäärinä ja polttopuuhuoltoina.

”Huoltokausi Päijänteellä sujui hyvin, vaikka huoltotyötä oli paljon. Toinen pandemiakesä oli vähemmän rajoitettu kuin ensimmäinen, joten retkisatamien saunatkin lämpenivät jälleen”, kertoo Pidä Saaristo Siistinä ry:n Järvi-Suomen aluepäällikkö Eeva Taimisto.

PSS ry huoltaa retkisatamia koko Päijänteen alueella. Työkenttää on aina Pohjois-Päijänteeltä Kalkkisiin ja Vesijärvelle saakka. Huoltoreissut ovat kerrallaan viikon mittaisia pitkien etäisyyksien vuoksi. Kun puulasti Säynätsalon kotisatamassa lastataan M/S Roopettaren kannelle, jaellaan polttopuut reitillä moneen retkisatamaan samalla kierroksella. Kohteissa tarkastellaan myös rakennusten kuntoa, kunnostetaan rikki menneitä rakenteita, huolletaan huussit ja napataan mukaan jätepisteiden roskat.

”Tänä kesänä on uusittu esimerkiksi Kalasaaren saunaa ja grillikatosta sekä kesäisen myrskyn rikkoma Vuorissalon laituri”, kokoaa M/S Roopettaren päällikkö Jouni Liukkonen tehtyjä korjaustoimenpiteitä ja jatkaa: ”Polttopuuta on kulunut saarissa tänä kesänä suurin piirtein saman verran kuin aikaisempina kesinä, vaikka kesän pitkä metsäpalovaroitusaika ja helle hillitsivät osaltaan puiden polttoa.”

Kesä avasi myös tapahtumajärjestäjien mahdollisuuksia järjestää ulkoilmatapahtumia. Heinäkuun alussa M/S Roopetar miehistöineen osallistui Vääksyn kanavan 150-vuotisjuhlallisuuksiin yhdessä Etelä-Päijänteen veneseurojen, poliisin ja meripelastajien kanssa. Juhlava eskaaderi Vääksyn kanavassa kruunasi tapahtumarikkaan juhlapäivän. M/S Roopetar osallistui myös Päijänne-purjehdukseen huolto- ja turva-aluksena ja lisäksi sen toimintaan tutustui yhteistyökumppaneita kesän aikana.

”Oli todella kiva, että M/S Roopetar miehistöineen pystyi esittelemään toimintaamme ja osallistumaan kesätapahtumiinkin tänä kesänä”, iloitsee Eeva Taimisto.

Retkisatamien huoltokauden nyt päätyttyä on tärkeää huomioida, etteivät jätepisteet ole enää käytössä ja käyttää retkisatamien polttopuita säästeliäästi talven aikana, jotta ne riittävät keväälle saakka kaikkien retkeilijöiden tarpeisiin.

Pidä Saaristo Siistinä ry

M/S Roopetar

Post Author: Toimittaja

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.