Tenojoki on tunnettu lohestaan, mutta se on myös merkittävä taimenjoki. Luonnonvarakeskuksen (Luke) tuoreen selvityksen mukaan taimenten keskikoko Tenojoella on kasvanut merkittävästi 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Sukelluslaskentojen perusteella taimenen kutukannat ovat vahvistuneet. Lohenkalastuksen rajoitukset vaikuttavat siten parantaneen Tenon taimenkantojen tilaa. Tenojoelta saaliiksi saatujen taimenten koko on kasvanut merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana niin verkko- kuin vapakalastuksessa. − Vielä […]
Avainsana: kalastus
Innokkaimmat kalastajat ovat idässä ja pohjoisessa
Kalastonhoitomaksuja maksettiin viime vuonna 9,7 miljoonan euron edestä. Maakuntakohtainen vertailu paljastaa, missä asuvat Suomen innokkaimmat kalastajat. Kalastonhoitomaksu on pakollinen kaikille 18‒64-vuotiaille kalastajille, jotka kalastavat muuten kuin pilkillä, ongella tai silakkalitkalla. Metsähallitus vertaili vuonna 2021 kalastonhoitomaksun suorittaneita maakunnittain ja suhteutti maksajien määrän maakunnan väkilukuun. Tulos oli selkeä: ahkerimmat maksajat löytyvät Pohjois-Karjalasta (7,28 %), Kainuusta (7,17 %) […]
Mimmien kalastusvuosi 2022 käynnistyy!
Suomen Vapaa-ajankalastajien Mimmit kalastaa! -kampanjan tavoitteena on edistää tyttöjen ja naisten kalastusharrastusta, madaltaa heidän kalastusharrastuksensa aloittamisen kynnystä sekä tasapainottaa ns. kalastusharrastuskuvaston sukupuolijakoa. ”Suomessa miehistä kalastaa noin 40%, naisista noin 20%. Vuonna 2021 naisten lunastamien kalastonhoitomaksujen määrä on ollut kasvussa. Sisällöiltään kalastus on erittäin tasa-arvoinen harrastus, vaikka se usein näyttäytyy enemmän miehisenä. Tavoitteenamme on, että Mimmit […]
Suomen Vapaa-ajankalastajien uuden ajan pilkkikilpailut alkavat lauantaina
Lauantaina 29.1. alkaa kaksi täysin uudentyyppistä, rajatonta pilkkikilpailua. Pilkki12 kestää nimensä mukaisesti 12 tuntia, Pilkkikuu puolestaan jatkuu koko helmikuun ajan. Kummassakin kilpailussa on kaksi sarjaa: Fiilistely rennolla asenteella pilkkiville ja Pro tosissaan kilpaileville. Paremmuuden ratkaisee kalojen pituus. Pilkki12 ja Pilkkikuu ovat uusimmat tulokkaat Suomen Vapaa-ajankalastajien järjestämien uudenaikaisten kalastuskilpailujen perheeseen. Lauantaina 29.1. alkaviin kilpailuihin voivat osallistua […]
Talvikalastaja – merkitse pyydyksesi oikein
Talvikalastus on päässyt kunnolla vauhtiin koko maassa. Kalatalouden Keskusliitto haluaa muistuttaa voimassa olevista kalanpyydysten merkintätavoista ja tarvittavista kalastusluvista. Näin merkitset jäältä kalastettaessa pyydyksesi oikein: 1) Yli 40 cm avannot merkattava vähintään 1,2 m korkealla merkkisalolla, joka ei ole väriltään valkoinen. Jäältä kalastettaessa halkaisijaltaan yli 40 cm:n avannot on merkittävä vähintään 1,2 metriä jään pinnasta ulottuvalla merkkisalolla, joka […]
Kalastonhoitomaksujen tuotto lähenee 10 miljoonaa − kalastuksen suosiossa hieman laskua viime vuodesta
Kuluvan vuoden kalastonhoitomaksuja on lunastettu yli 250 000 kpl, ja tuottoa on kertynyt noin 9,5 miljoonaa euroa. Maksuja on lunastettu verkkaisemmin kuin viime vuonna, jolloin tuotto ylitti elokuun lopussa jo 10 miljoonaa euroa. Kuitenkin viime vuonna huippuunsa noussut kalastusinto on jatkunut edelleen kovempana kuin vuonna 2019, jolloin kalastonhoitomaksujen koko vuoden tuotto oli 8,9 miljoonaa euroa. Vuoden […]
Perhokalastusvaliot kokoontuvat Suomeen MM-kilpailuihin Kuusamoon ja Taivalkoskelle – vuodella siirretyissä kisoissa on mukana vain eurooppalaisia joukkueita
Suomalaisten kisajärjestäjien ja maailman huippuperhokalastajien pitkä odotus päättyy, kun viime vuodesta siirretyt perhokalastuksen MM-kilpailut järjestetään Suomessa 12.-16. elokuuta Kuusamossa ja Taivalkoskella. Kilpailuvesinä toimivat Kuusinkijoki ja Kitkajoki. Järviosuudet kalastetaan Kylmäluomalla ja Koverrusjärvellä. Matkustusrajoitusten takia mukana on tällä kertaa vain eurooppalaisia joukkueita, mutta siitä huolimatta kilpailuista odotetaan kovatasoisia. Yksi ennakkosuosikeista on kotivesillään kalastava Suomi, mutta esimerkiksi myös […]
Jätä verkot kuivumaan Saimaalla – verkkokalastus on todellinen uhka saimaannorpan kuuteille myös heinäkuussa
Erittäin uhanalaisia saimaannorppia suojeleva jokavuotinen verkkokalastuskielto päättyy kesäkuun lopussa. Muikkuverkkojen osalta se päättyi jo 26. kesäkuuta. Saimaan vesillä liikkuvien on kuitenkin syytä jättää verkot naulaan myös heinäkuun ajaksi. Saimaannorpan suojelemiseksi asetetut kalastusrajoitukset päivitettiin toukokuussa seuraaviksi viideksi vuodeksi. WWF:n ja muiden saimaannorpan suojelijatahojen eriävästä mielipiteestä huolimatta maa- ja metsätalousministeriö ei ulottanut pesimäaikaista verkkokalastuskieltoa heinäkuulle, vaikka tilastojen […]
Poimi viehepakkiin kesän tärpit kalastuksesta kiinnostuneille lapsille ja nuorille – Uusia opastajia kaivataan mukaan nuorisotoimintaan
Suomen Vapaa-ajankalastajat järjestävät kesällä lapsille ja nuorille monipuolista tekemistä erilaisista kalastustapahtumista leireihin. Myös uudet aikuiset opastajat ovat tervetulleita mukaan toimintaan. – Uusille vapaaehtoistoimijoille on aina kova tarve. He voivat itse olla luomassa uutta, tämän päivän ja oman näköistäänkin kalastuskulttuuria yhdessä nuorten kanssa. Perinteitä unohtamatta, mutta myös uudella twistillä, kannustaa Suomen Vapaa-ajankalastajien (SVK) nuoriso- ja perhetoimikunnan […]