Retkisatamien huoltokausi Saimaalla päättyi

Pidä Saaristo Siistinä ry:n Saimaan retkisatamien huoltotyö on päättynyt tältä kaudelta. M/S Roope-Saimaa on siirretty talvehtimaan ja huoltohenkilöstö pääsee pian ansaitsemalleen tauolle.

Saimaan toiminta-alueen retkisatamahuoltoa väritti tänä kesänä uuden ja edeltäjäänsä isomman huoltoaluksen hankinta. M/S Roope-Saimaa osoittautui Saimaan olosuhteisiin hyvin sopivaksi, keularamppi on pitkä, nosturi on kapasiteetiltaan riittävä ja lastitilaa on reilusti.

  • Kauden kruunasi Saimaan uuden huoltoaluksen valmistuminen. Toivottavasti yhdistys nähdään jatkossa myös merkittävänä Saimaan vesistömatkailun mahdollistajana ja edistäjänä, sillä sitä tekemämme vesistön ympäristönhuoltotyö myös on, toteaa Järvi-Suomen aluepäällikkö Eeva Taimisto.

Hellettä ja haasteita

Kesä on ollut aurinkoinen ja lämmin, joka näkyi kasvaneessa vesillä liikkuvien määrässä. Retkisatamat ovat olleet vilkkaalla käytöllä, joten huoltotyötä on ollut paljon.

  • Viime kesänä alkanut, pandemian vauhdittama kotimaan matkailun kasvu, näkyi myös vesillä. Retkisatamissa oli runsaasti kävijöitä ja huoltotyötä oli paljon. Kauteen on kuulunut haasteita, mutta myös paljon hyvää, josta kiitos kaikille, koko Vuoksen vesistöalueella huoltotyötä tehneille, kertoo Eeva Taimisto.

Pidä Saaristo Siistinä ry huoltaa Vuoksen vesistöalueella noin sataa kuntien, kaupunkien, virkistysalueyhdistyksen ja -säätiön omistamaa retkisatamaa huhtikuusta lokakuun alkuun. Yhdistyksen oma huoltoalus M/S Roope-Saimaan huoltoaluetta on Saimaa ja erityisesti eteläinen Saimaa. Lisäksi yhdistyksellä on sopimushuoltajia aina Kallavedellä ja Pielisellä saakka.

  • Huoltokauden päätyttyä retkisatamiin saa rantautua, mutta on huomioitava, että jätepisteet eivät ole käytössä ja puita tulee käyttää säästeliäästi talven aikana, Eeva Taimisto

Pidä Saaristo Siistinä ry

Post Author: Toimittaja

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.