
Yksi tähti ei kerro kaikesta siitä, mihin Savonlinnan kansallismaisema on parhaillaan kasvamassa kulttuurialan uuden sukupolven ja uusien yleisöjen myötä
Suomen Kuvalehti julkaisi kuntatestin tulokset 19.3.2021. Siinä listattiin Suomen kunnat elinvoiman, väestön ja talouden perusteella. Savonlinnan näkökulmasta testi oli karua luettavaa; yhdelle Suomen upeimmista…
Itä-Suomen yrittäjäjärjestöt ja kauppakamarit mukana Saimaa-ilmiössä: ”Saimaa-ilmiö on elinvoimateko”
Itäisen Suomen yrittäjäjärjestöt ja kauppakamarit ovat mukana Saimaa-ilmiössä, jossa haetaan Savonlinnaa ja samalla koko Saimaan aluetta Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodeksi 2026. Saimaa-ilmiön 10-henkinen tiimi…
Saimaan aika on nyt: alueen matkailu kukoistaa yhteistyön voimalla
Saimaan alueen matkailu on nousussa. Matkailun yhteistyö etenee Lake Saimaan yhdistyksen ja yhteisen LakeSaimaa.fi -hankkeen puitteissa. Kysyntää kehitykselle on, sillä Suomen matkailun syntysija kiinnostaa…
Saaristo-ohjelma 2020-2023 julkaistu
Ihmisten saaristo: Saaristo- ja vesistöalueiden valtakunnallinen kehittämisohjelma vuosille 2020-2023 julkaistiin 21.10.2020. Ohjelma antaa saaristo- ja vesistöalueiden kehittämiselle suuntaviivoja ja esittää tavoitteita…
Maailman suurinta järvialuetta markkinoidaan maailmalle sykähdyttävällä videolla
Järvi-Suomen monipuolisesta luonnon, vesistöjen ja kaupunkikulttuurin yhdistelmästä on julkaistu uusi matkailullinen, virtuaalinen inspiraatiovideo ”4 seasons in Lakeland”. Suomen ollessa jo kolmatta vuotta peräkkäin…
Lämpimät kelit innostivat vesiharrastusten pariin – SUP-lautojen myynti viisinkertaistui
Alkukesän poikkeuksellisen lämpimät säät ja lisääntynyt kotona oleminen saivat monet suomalaiset panostamaan kesäisiin harrastusvälineisiin ja kotipihan viihtyisyyteen. Prisman myyntidatasta selviää, että…
Puisten purjeveneiden kilpailu Viaporin Tuoppi purjehditaan elokuussa 2020
Kilpailun järjestäjä Suomenlinnan Pursiseura aloittaa yhteistyön John Nurmisen Säätiön kanssa Itämeren hyväksi Euroopan suurin puisten purjeveneiden kilpailu Viaporin Tuoppi purjehditaan 15.8.2020. ”Itse kilpailussa…
Vapaa-ajanmatkailijat suuntaavat mielellään Tampereelle – Majoituspaikkojen käyttöaste kovassa nousussa
Tamperelaismajoituspaikkojen käyttöaste oli kesäkuun lopussa korkeampi kuin Suomessa keskimäärin. Poikkeuksellisen kevään jälkeen kotimaanmatkailu houkuttelee suomalaisia. Toukokuun lopussa majoituspaikkojen käyttöaste…
Garmin® tuo aurinkolatauksen uuteen, vesillä liikkujille suunnattuun quatix® 6 -marine-GPS-älykellomallistoon
Garmin esittelee quatix 6X Solar -älykellon, joka on tuorein lisäys uuteen marine- GPS-älykellosarjaan. Kellon läpinäkyvä aurinkolatausnäyttö pidentää akun kestoa aurinkoenergian avulla. quatix 6X Solar on…
Rentoudu lomalla – 5 parasta löhöpaikkaa
Kesälomakausi on käynnissä! Lomalla on tärkeintä rentoutua sekä ladata akkuja aurinkoenergialla. Poimi vinkit oman laiskanlinnasi luomiseen sekä arjesta irrottautumiseen. 1. Istahda mukavalle puutarhatuolille…
Venemyynti Lindberg
Yritys on toiminut perheyrityksenä yli 35 vuotta Lohjalla ja on Suomen suurimpia Buster sekä Yamarin-kauppiaita. Venemyynti Lindberg Oy edustaa myös Yamarin Cross sekä Suvi veneitä ja yrityksellä on kattava…
If ja Skipperi aloittavat yhteistyön Suomessa ja Ruotsissa
Pohjoismaiden johtava vakuutusyhtiö If ja suomalainen veneiden vuokravälityspalvelu Skipperi ovat solmineet yhteistyösopimuksen. Ifin kehittämä uusi Skipperi Turva -vakuutus on räätälöity turvaamaan yksityisomisteisten…
Hartwall mukana Lahden Vesijärven suojelutyössä
Hartwallin kumppanuus Lahden Vesijärvisäätiön kanssa jatkuu, ja tänäkin kesänä lahtelaiset voivat huolehtia kotijärven puhtaudesta olutta nauttimalla. Kampanjassa on mukana ennätysmäärä paikallisia…
Seitsemän miljoonan kansainvälisen yöpymisen raja rikki matkailussa
Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset Suomessa ylittivät viime vuonna seitsemän miljoonan rajan. Kansainväliset yöpymiset kasvoivat 2,9 prosenttia ennätykselliseen 7 miljoonaan. Majoitusliikkeille ulkomaiset yöpymiset…
Hyvinvointimatkailun kansallisen kilpailun voitto Järvi-Suomeen
Monipuolinen ja laadukas toimijajoukko kolmen maakunnan alueella vei voiton Wellbeing EDEN in Finland 2019 -kilpailussa. Western Lakeland – Sustainable Blue and Green Caring at the Heart of Lakeland -verkosto…
Olutmatkailusta uusi valtti Saimaan alueelle
Lukuisia suomalaisia pienpanimoita osallistuu marraskuussa Itävallassa järjestettävään Craft Bier Fest Wien -festivaaliin, joka antaa itävaltalaisille esimakua Suomen luovasta olutskenestä. Keväällä käynnistyvä suora…