Luettavaa

Suomen parhaat vastuulliset viehekalastajat ottavat mittaa toisistaan Vaasassa – kaksipäiväisessä kilpailussa tavoitellaan pitkiä ahvenia ja haukia

Viehekalastuksen SM -kilpailu kilpaillaan tänä vuonna Vaasan merialueella 17.-19.6. Aikaisemmin kilpailu on järjestetty järvimaisemissa, mutta nyt kilpailijat ottavat toisistaan mittaa merellä. Lähtöviivalla nähdään…

Perämeren merikarttasarja on ensimmäinen veneilijöille julkaistu N2000-merikartta

N2000 väylä- ja merikarttauudistus tuo vesillä liikkujille uudet ja tarkemmat merikartat. Nyt myös veneilijät saavat ensimmäisen N2000-merikartan, kun Perämeren merikarttasarja G on julkaistu. Liikenne- ja…

Kalastaja – merkitse pyydyksesi oikein

Kesäkalastuskausi on alkanut koko maassa. Kalatalouden Keskusliitto muistuttaa voimassa olevista kalanpyydysten merkintätavoista ja tarvittavista kalastusluvista. Näin merkitset pyydyksesi oikein:…

Koululaisten kalastustapahtumaan odotetaan tuhatta kävijää

Vapapäivä aloittaa jälleen koululaisten kesäloman. Metsähallitus avaa lauantaina 11.6. yhteensä 35 kalastuskohdetta kaikille alaikäisille kalastajille. Tapahtuma on täysin ilmainen. Useilla kohteilla nuoria kalastajia…

Suomen Vapaa-ajankalastajat kannustaa: Auta maahanmuuttajia kotoutumisessa kalastuksen avulla

Suomen Vapaa-ajankalastajien kesäkampanja ”Kalailoa ilman rajoja” kannustaa suomalaisia auttamaan kotoutuvia maahanmuuttajia viemällä heitä kalastamaan ja lahjoittamalla kalastusvälineitä. Suomen Vapaa-ajankalastajat…

Pelien pelaaminen matkustettaessa

Ennen nykyistä mobiiliaikakautta matkan aikana pelaaminen tarkoitti lähinnä korttipelejä ja esimerkiksi shakin matkaversiota, mutta viimeiset vuodet ovat lisänneet matkapelaamisen mahdollisuuksia räjähdysmäisesti. Tämän…

Päijänteellä odotettavissa vilkas retkeilykesä

Pidä Saaristo Siistinä ry:n Päijänteen huoltoalus M/S Roopettaren kesästä odotetaan vilkasta. Korona-aikana lisääntynyt kotimaan matkailu ja etenkin vesistöissä tapahtuva luontoretkeily lisäävät retkisatamien käyttöä. …

Kalakuussa matkataan kalalla maailman ympäri!

Toukokuu on Kalakuu! Pro Kala ry:n järjestämä Kalakuu-teemakuukausi järjestetään nyt toisen kerran. Kalakuussa haastamme suomalaiset syömään kalaa ainakin kahdesti viikossa. Kalakuun teemaresepteillä ja vinkeillä tämä…

Vapaa-ajankalastajat: Pilkkimällä saa nyt maukasta ja terveellistä lähiruokaa lautaselle – haurailla kevätjäillä turvallisuudesta ei kuitenkaan kannata tinkiä

Talven hellitettyä otettaan jäällä liikkujat pääsevät nauttimaan lisääntyvästä auringonpaisteesta ja lämpimistä kevätsäistä. Samalla pilkkikalastajan saalismahdollisuudet paranevat, kun jään päällä lisääntynyt valo…

Kalatalouden Keskusliiton uudet julisteet Suomen järvi- ja jokikaloja & Itämeren kaloja

Kalatalouden Keskusliiton tuotevalikoimasta löytyy nyt kaksi uutta tuotetta: Suomen järvi- ja jokikaloja sekä Itämeren kaloja -A2-julisteet. Klassikkojulisteet Itämeren kaloja ja Suomen järvi- ja jokikaloja on…

Saimaannorpan huomioiminen matkailussa sai suuntaviivat – yrittäjät sitoutuvat norppaystävälliseen matkailuun

Uhanalaisen saimaannorpan kannan kasvu ja Saimaan alueen matkailun lisääntyminen nostavat tarvetta matkailuyritysten yhteisille suuntaviivoille. Norppaystävällisen matkailun pelisääntöjen tavoitteena on sitouttaa…

Tenojoen taimenet kasvaneet ja kanta vahvistunut

Tenojoki on tunnettu lohestaan, mutta se on myös merkittävä taimenjoki. Luonnonvarakeskuksen (Luke) tuoreen selvityksen mukaan taimenten keskikoko Tenojoella on kasvanut merkittävästi 1990-luvun alkupuolelta lähtien…

Mikä ihmeen padel? Oletko jo kuullut tästä tenniksen ja squashin yhdistelmästä

Vaikka padelia onkin pelattu virallisesti nykymuodossaan jo vuodesta 1969 lähtien, on se suomalaisille vielä tuntemattomampi laji. Tämä tenniksen ja squashin sekoitus on saapunut Suomeen virallisesti vuonna 2003, ja…

Ukrainan sota vaikuttaa jo merkittävästi kalatalouteen

Ukrainan sodan vaikutukset näkyvät jo kalataloudessa. Kalarehujen vienti Venäjälle loppui ja merkittävä osa kalan viennistä tyrehtyi. Polttoaineiden ja rehuraaka-aineiden hinnan nousu uhkaa jo nyt kotimaisen kalan…

Kalatuotteet ovat kestävä valinta ilmaston kannalta – Luke selvitti kotimaisten kalatuotteiden ilmastovaikutuksia

Ilmastonmuutos koskettaa jokaista, toista enemmän ja toista vähemmän asuinalueesta riippuen. Jokainen voi kuitenkin tehdä oman pienen osansa pallomme hyvinvoinnin eteen. Esimerkiksi ruokavalinnoilla voi vaikuttaa…

Haitta-aineet ja mikromuovit pois vesistöistä – maakunnan asukkaat mukaan työhön

Vesi on yksi Etelä-Savon maakuntastrategian kolmesta kärjestä. Tavoitteena on, että maakunnassa on maailman puhtaimmat vesistöt. Tavoitetilan saavuttaminen vaatii sekä tietoa vesistöjä kuormittavista kohteista että…