Saimaannorppakanta näyttää jatkaneen kasvuaan -Viime talven olosuhteet olivat suotuisat norpan pesinnälle ja pesälaskennalle

Metsähallituksen julkaisema saimaannorpan kanta-arvio vuodelle 2022 on noin 430–440 yksilöä. Kanta on kasvanut noin kymmenellä yksilöllä kahteen aikaisempaan vuoteen verrattaessa. Kevättalvella Saimaalle syntyi 92 kuuttia, mikä on muutama enemmän kuin viime vuosina. Aikaisin tullut jääpeite ja vankat lumikinokset tarjosivat saimaannorpille hyvät pesimäolosuhteet, minkä ansiosta pesäpoikaskuolleisuus jäi vähäiseksi.  Norppakanta on vahvistunut sen nykyisen levinneisyysalueen reunoilla, erityisesti […]

Kuivattu kalan nahka on koiran herkku

Syksyinen ahvenenkalastus on juuri nyt parhaimmillaan ja hyviä saaliita nousee eri puolilta maata. Ahvenenkalastus tarjoaa paitsi unohtumattomia luontoelämyksiä, niin myös maukasta ruokaa. Suomen Vapaa-ajankalastajat muistuttaa, että myös saaliiksi otettujen ahventen nahat kannattaa hyödyntää. Uunissa kuivaamalla niistä valmistuu maittavia herkkupaloja perheen koiralle. Vedet ovat viilentyneet ja merialueellakin lämpötilat ovat jo pääosin alle 10°C. Vapakalastajalle tämä tarkoittaa, että […]

Eduskunta ei halua kieltää verkkokalastusta kokonaan saimaannorpan levinneisyysalueella

Eduskunta hylkäsi kansalaisaloitteen verkkokalastuksen kieltämisestä saimaannorpan levinneisyysalueella. Myös Kalatalouden Keskusliitto katsoo, että voimassa olevat kalastusrajoitukset ovat riittäviä, koska norppakanta on vahvistunut jopa sovittuja tavoitteita nopeammin. Eduskunta hylkäsi tänään kansalaisaloitteen verkkokalastuksen kieltämisestä saimaannorpan levinneisyysalueella. Päätös syntyi äänin 121-34. Kansalaisaloitteessa esitettiin kalastusrajoitusten laajentamista nykyisestä siten, että verkkokalastus kiellettäisiin kokonaan saimaannorpan levinneisyysalueilla. Ratkaisussaan eduskunta huomioi maa- ja metsätalousvaliokunnan […]

Millaista roskaa löytyy järvien rannoilta? Pidä Saaristo Siistinä ry selvittää!

Kaikkien vesilläliikkujien ympäristöjärjestö Pidä Saaristo Siistinä ry on pilotoinut rantaroskan kartoittamista tänä vuonna myös Järvi-Suomessa. Yhdistys on tehnyt virallista rantaroskaseurantaa merenrannikolla Suomessa jo vuodesta 2012 ja vuodesta 2015 alkaen yhteistyössä Suomen ympäristökeskuksen kanssa. “Vesistöjen roskaantumisen syyt ja lähteet vaikuttavat olevan eri vesialueilla samanlaisia, esimerkiksi turismi ja rannan muu käyttö. Seurantaa on hyvä saada myös järville, […]

Ruovikon niitto on vain laastari – uusi käsikirja antaa ohjeita, miten vesistöjä kannattaa kunnostaa Natura-alueilla

Suomen ympäristökeskus SYKE ja Metsähallituksen Luontopalvelut tiedottavat Suomen ympäristökeskuksen ja Metsähallituksen uusi käsikirja tarjoaa toimintamallin siitä, miten vesistöjä kannattaa kunnostaa Natura-alueilla, eli millaisilla ratkaisuilla rehevöitymistä voi estää ja mitä luontoarvoja pitää samalla huomioida. Toimintamallin ja sen ohjeiden tavoitteena on tukea kustannustehokasta suojelutyötä esimerkiksi ELY-keskuksissa, järjestöissä, konsulttitoimistoissa, kunnissa ja alueellisissa vesiensuojeluyhdistyksissä. Alueelliset toimijat organisoivat paljon kunnostustöitä. […]

Silakkamarkkinat rantautuvat Helsingin Kauppatorille 2.10. – Kalatalouden Keskusliitto mukana markkinahumussa

Silakka on Suomen kaupallisen kalastuksen tärkein saaliskala. Yhdessä kilohailin kanssa silakka muodostaa 95 prosenttia Suomen merialueen saaliista. Silakka ja kilohaili ovat ilmastoystävällistä ja terveellistä lähiruokaa, jota myydään Silakkamarkkinoilla suoraan kalastajalta kuluttajalle.  Kalastajien alukset ja myyntikojut valtaavat Helsingin Kauppatorin, kun vuodesta 1743 järjestetyt Stadin Silakkamarkkinat alkavat sunnuntaiaamuna 2.10. ja jatkuvat lauantaihin 8.10. saakka. Silakkatuotteita saapuu myymään […]

Kalan suolaus nostaa maun uudelle tasolle

Suola on maustamisen tärkeimpiä kulmakiviä. Kalaruoka ei ole poikkeus, vaan oikein tehty suolaus korostaa kalan herkkää makua upeasti. Varo kuitenkin käyttämästä suolaa liikaa: liika suola on paitsi epäterveellistä, myös kaikki muut maut allensa peittävää. Monet ravintolakokit vannovat kalan nestesuolauksen nimeen. Suolaaminen suolavedessä on helppo tapa saada kalaan tasainen suolaus, joten se kannattaa ottaa käyttöön myös […]

Kalankasvattajilta uusi aloite hallitukselle: Kotimaisen kalan tuottaminen turvattava

Kotimaisen kalan saatavuuden parantaminen edellyttää hallitukselta ripeitä toimenpiteitä. Suomen Kalankasvattajaliitto ja alan yritykset muistuttavat aloitteellaan budjettiriiheen kokoontuvaa hallitusta, että toimialan keväinen vetoomus vastuuministereille ei ole vielä johtanut toimenpiteisiin eikä hallitusohjelmassa mainituissa kalankasvatuksen ympäristölupajärjestelmän kehittämistoimissa ole tälläkään hallituskaudella edistytty. Suomi elää vielä pitkään tuontikalan varassa. Hallitus laati kesällä 2021 Kotimaisen kalan edistämisohjelman kalaomavaraisuuden pudottua Suomessa hälyttävän […]

Suomen Vapaa-ajankalastajat talkoilevat haukien hyväksi Itämeripäivänä 25.8.

Itämeripäivä on John Nurmisen Säätiön käynnistämä jokavuotinen juhlapäivä meren kunniaksi. Päivän tavoitteena on innostaa ihmiset nauttimaan ainutlaatuisesta Itämerestämme sekä tekemään konkreettisia tekoja sen hyväksi. Suomen Vapaa-ajankalastajat osallistuu Itämeripäivään auttamalla haukia kolmessa eri paikassa rannikollamme. Hauella on tärkeä rooli ylläpitää tasapainoista kalastorakennetta ja lisäksi se hillitsee osaltaan rehevöitymistä ja sen seurannaishaittoja. Siksi hauki on tärkeä laji […]

Veneretki on ainutlaatuinen tapa kestitä vieraita ja hemmotella yhteistyökumppaneita

HelsinkiBoats tarjoaa ainutlaatuisia elämyksiä Helsingin alueen saaristossa. Helsingin saariston upeus ei lakkaa ihastuttamasta Marco Pohjolaa, ei vaikka hän on veneillyt pikkupojasta asti. Merelliset elämykset ovat hänen mielestään parasta, mitä Helsinki tarjoaa. Niiden elämysten äärelle Pohjolan yritys Helsinki Boats vie niin yksityis- kuin yritysasiakkaita. Helsinki Boats tarjoaa kattavan yhteistyöverkoston kautta veneen joka tarpeeseen. Veneretkellä voidaan liikkua esimerkiksi […]