Perhokalastusvaliot kokoontuvat Suomeen MM-kilpailuihin Kuusamoon ja Taivalkoskelle – vuodella siirretyissä kisoissa on mukana vain eurooppalaisia joukkueita

Suomalaisten kisajärjestäjien ja maailman huippuperhokalastajien pitkä odotus päättyy, kun viime vuodesta siirretyt perhokalastuksen MM-kilpailut järjestetään Suomessa 12.-16. elokuuta Kuusamossa ja Taivalkoskella. Kilpailuvesinä toimivat Kuusinkijoki ja Kitkajoki. Järviosuudet kalastetaan Kylmäluomalla ja Koverrusjärvellä. Matkustusrajoitusten takia mukana on tällä kertaa vain eurooppalaisia joukkueita, mutta siitä huolimatta kilpailuista odotetaan kovatasoisia. Yksi ennakkosuosikeista on kotivesillään kalastava Suomi, mutta esimerkiksi myös […]

Jätä verkot kuivumaan Saimaalla – verkkokalastus on todellinen uhka saimaannorpan kuuteille myös heinäkuussa

Erittäin uhanalaisia saimaannorppia suojeleva jokavuotinen verkkokalastuskielto päättyy kesäkuun lopussa. Muikkuverkkojen osalta se päättyi jo 26. kesäkuuta. Saimaan vesillä liikkuvien on kuitenkin syytä jättää verkot naulaan myös heinäkuun ajaksi. Saimaannorpan suojelemiseksi asetetut kalastusrajoitukset päivitettiin toukokuussa seuraaviksi viideksi vuodeksi. WWF:n ja muiden saimaannorpan suojelijatahojen eriävästä mielipiteestä huolimatta maa- ja metsätalousministeriö ei ulottanut pesimäaikaista verkkokalastuskieltoa heinäkuulle, vaikka tilastojen […]