24 kuntaa on nyt tehnyt päätöksen lisärahoituksesta Saimaa-ilmiöön

Nurmes, Mäntyharju, Joroinen, Kontiolahti, Parikkala, Varkaus, Savitaipale ja Pertunmaa ovat tehneet viimeisimpänä päätöksen. Saimaa-ilmiöön on lähdössä Itä-Suomesta jo 24 kuntaa lisärahoituksella mukaan. Lähtökohtaisesti kaikki kunnat ovat mukana ilmiössä, sillä hakuun ovat sitoutuneet kaikki alueen neljä maakuntaliittoa. Lisäksi mukana ovat alueen keskuskaupungit Savonlinna, Mikkeli, Joensuu, Kuopio ja Lappeenranta. Lisärahoituksella kuntia kutsutaan mukaan entistä tiiviimpään yhteistyöhön. Rahoitus […]

Yksi tähti ei kerro kaikesta siitä, mihin Savonlinnan kansallismaisema on parhaillaan kasvamassa kulttuurialan uuden sukupolven ja uusien yleisöjen myötä

Suomen Kuvalehti julkaisi kuntatestin tulokset 19.3.2021. Siinä listattiin Suomen kunnat elinvoiman, väestön ja talouden perusteella. Savonlinnan näkökulmasta testi oli karua luettavaa; yhdelle Suomen upeimmista kansallismaisemista, oopperakaupungille, Saimaan sydämelle ja saimaannorppien kotipesälle tuli testissä yksi tähti. Tuo yksi tähti ei kuitenkaan kerro kaikesta siitä mitä kaupungissa juuri nyt tapahtuu ja mihin suuntaan uuden sukupolven esiinmarssi ja […]